sunnuntai 18. elokuuta 2013

Jäätelökesä

Kesäloma on kellitty loppuun jo ajat sitten ja arkista aherrusta taivallettu jo kolme viikkoa. Kun säät nyt kuitenkin ovat olleet- ainakin osittain- kesäisen lämpimiä, niin aivan kokonaan emme metristen kanssa ole hennoneet päästää irti kesäpuuhista. Kesään kuuluu aivan oleellisena osana jäätelön syönti ja eräänä heikkona hetkenä tulin luvanneeksi jätkänpätkille, että tehdään hoidossa jätskiä.

Olin keväällä nähnyt Reddragonin blogissa jäätelöohjeen, johon ei tarvittu jäätelökonetta. Olkoon se siis ohjeemme. Paitsi että.... minä asun keskellä ei mitään. Kovasti kiertelin paikallisissa kaupoissa, tutkin hyllyt suurennuslasin kanssa, taisinpa kurkistaa hyllyn allekin, mutta eipä löytynyt Vesannon kaupoista kondensoitua maitoa. Seurasi hetki kuumeista miettimistä, joka päättyi glukoosisiirapin nappaamiseen hyllystä. Glukoosisiirappihan tuntuu olevan tämän kesän hittituote kotijäätelön valmistuksessa.

Vietin tovin jos toisenkin etsiskellen sopivaa jäätelöohjetta netistä. Kovin kovaa meuhuutusta vaativaa ohjetta en halunnut, koska tarkoitus oli tehdä jäätelömassa ennen iltaulkoilua, EHKÄ sekoittaa sitä kerran ja sitten jättää massa oman onnensa nojaan seuraavaan päivään asti. Loppujen lopuksi sopiva ohje löytyi Ketunkeittiöstä.

Pienimmän sankarin vedellessä hirsiä minä ja isot pojat aloitimme jäätelötehtailun. Ensin keltuaiset ja tomusokeri vaahdoksi, sitten valkuaiset vaahdoksi ja kolmannessa kulhossa kerma vaahdoksi.

Pojista on suunnattomana hauskaa kun minä vatkaan sähkövatkaimella =D kädet menevät korvien suojaksi jo ennen kuin ehtii ottaa vatkainta käteen!
Kermavaahdon joukkoon lisättiin glukoosisiirappi ja sen jälkeen kaikkien kolmen kulhon sisällöt sekoitettiin keskenään. Sekoittaminen oli pikkumiesten hommaa. Me jaoimme valmiin massan kahtia ja maustoimme toisen puolen mansikoilla ja toisen maitosuklaalla. Sekoitin massa yhden kerran, reilun tunnin pakastuksen jälkeen, samalla otimme pienet maistiaiset massasta.
Mansikkajäätelön mansikat olisivat saaneet olla enemmän soseena, nyt valmiissa jäätelössä oli umpijäisiä mansikkamöhkäleitä. Muuten valmiiksi pakastunut jäätelö oli sopivan pehmeää. Jäätelöannosten tekemiseen ei tarvinnut käyttää kohtuutonta väkivaltaa.
Maultaan jäätelökokeilumme onnistui täydellisesti! Kokeilusta jäi suunnaton nälkä kokeilla lisää erilaisia jäätelöohjeita ja makuja! Maustamisessa taitaa olla vain mielikuvitus kattona =D pitänee kysellä sopivia makutoiveita joku kerta metrisiltä ja kaivaa vatkain taas esille uutta jäätelöerää varten!

5 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa jäätelön tekeminen ja etenkin sen syöminen :)

    VastaaPoista
  2. Oi nam kun hyvän näköistä. Täytyykin kokeilla itse pikku neidin synttäreille. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno maisemakuva..

    Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuva on otettu Peurungassa 2010 kun viimeksi oltiin siellä kutulomalla.

      Poista