lauantai 23. kesäkuuta 2012

Kesäkassi kokkotulille

Jälleen kerran osallistuin Neulomon jokakeväiseen kesäkassivaihtoon. Oman kassini väkersin toissa viikonloppuna Laitoin kassin Piitsu77:lle... ja nyt kun alan tarkemmin miettiä niin  häneltä myös oman kassini sain! Olipas sattuma, yleensä vaihdoissa lähetykset tapahtuvat ikäänkuin ketjussa. Vaihdokki laitetaan eri ihmiselle kuin saadaan.

Koska olen järkyttävän hidas neuloja ja virkkaustaitoni on kutakuinkin olematon, niin ompelin lähtevän kassini. Ohje on Finlaysonin nettisivuilta tulostettu kääntökassi. Samaisen voisin oikeastaan lomalla ensi kuussa ommella itsellenikin.
Tänään on hempeilypäivä

ja huomenna tahdon olla kukkaistyttö 70-luvun tyyliin!

Omaa kassiani jouduin hieman odottelemaan, mikä on tervetullutta luonteen kasvatusta tämmöiselle hätähousulle =) Torstain postissa kassi sitten vihdoin oli ja nimensä veroisesti sain Piitsu77:ltä Kesäkassin. Kassin olemuksessa on jotain hyvin kesäistä ja tyttömäistä.
Kassin mukana oli rypäleterttu-jääpalamuotti ja laukun sivussa ihana turkoosi perhonen!
 Perhonen tosin lepatti jo lepäilemään. Irroitin sen, koska minun mukanani siitä olisi hyvin nopeasti tullut rönttöperhonen. Eilen illalla laukku jo kädessä keikkuikin naapurikylän Juhannuskokolla - tosin kokko oli hyvin kauan aikaa sytytyksestä pelkkä savustamo... mutta ilta hieno ja aurinkoinen ja seura parasta mahdollista <3

4 kommenttia:

  1. Ei kuvaa saanut vielä paljastaa ;)

    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Hei Red Dragon =) en mä sinun kassivaihtoon osallistunutkaan vaan siihen Neulomossa olleeseen... Eli ihan luvan kanssa on kuvat laitettu.

    VastaaPoista
  3. Niin olikin :). Äsken ommellessa rupesin muistelemaan, ettetpä sie tainnutkaan osallistua, kun Piitsulle lähettää joku toinen XD. Niin siitä hoksasin. Hyvä, kun ompelee, niin silloin muistaa osallistujat :D.

    Minä ja minun lahopää:D

    VastaaPoista