sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kevään ensivierailu

Voi hyvän tähen, että tänään on ollut upea päivä!!! Aurinko killotti silmiin koko päivän ja hangenkuoret kestivät kävellä humpsutella minne halusi =))  niinpä sitä sitten käveltiin aamupäivällä sinne minne on mieli tehnyt jo pidemmän aikaa. Niinpä niin, ei liene vaikea arvata minne sitä mentiin... Pesäänpä niin hyvinniin Pesään!  Alkumatka taivallettiin kyllä Lartsulla, kun oli viemistäkin matkassa. Mutta tien päättyessä pellolle jalkauduimme ja hyvin hanki kesti molempia.
Varsinaisena asiana oli viedä peitto alppiruusun päälle suojaamaan kevät-ahavalta. Peitto kyllä vietiin, mutta ei siihen ketään kapaloitu. Alppiruusu oli vielä kokonaan lumen alla, joten mitään peitettävää ei ollut. Pitää nyt vain toivoa kukkaparan selviävän omin nokkineen keväästä. Mielelläni näkisin jo kukkia, mutta saas nyt sitten nähdä miten käy.
Hyvin oli Pesä talvesta selvinnyt! Ei lumi- tai tuulivaurioita.
 Sisältä tosin löytyi pieni vainaja, jonka Maajussi siirsi ulos kuiva-ainekaapista. Lienekö nälkään kuollut, kun oli pitänyt epätoivoisena nakertaa hyllypaperia. Julmat mökin omistajat kun eivät jätä Pesään syksyisin edes saippuapalaa, mistä pieni onneton hiiriparka saisi ravintoa kylminä talviöinä.
Laitettiin seinälle tämän vuoden seinäkalenteri ja pöydälle keräsin kannullisen pajunkissoja odottamaan sitä hetkeä kun pääsemme todenteolla Pesäelämään kiinni. Poislähtiessä maajussi vielä kävi hipeltämässä puita maitokopissa.
Ilmeisen ylpeä mies saunapuistaan on <3 kyllä kuulema pystyy monen monta kertaa Kultaa huuhtomaan ennen kuin liiteri on tyhjentynyt ;-D
Nyt vain odottamaan lumien sulamista sekä säiden lämpenemistä ja sitten... autuus alkakoon!

2 kommenttia:

  1. Hauskasti sanottu tuo "kultaa huuhtomaan" =)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on ollutkin aivan ihana ilman =) Noin hiemosti pinotuista saunapuista kannattaa ollakin ylpeänä. Tällä on lumisade taas alkamassa ja saa nähdä kuinka paljon sitä lunta taas tulee. Hyvää pääsiäisen odotusta!
    T: SNY

    VastaaPoista