keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Puutarhaunelmia ja pakettikortti SNY:ltä

Eilen tuli jo jonkin aikaa odotettu paketti Viherpeukalot-postimyyntifirmalta. Sain kinuttua Maajussin maksamaan Pesään aitatarpeet, joten uskaltauduin tekemään tilauksen sieltä. No, tulihan tilaukseen sitten lipsautettua hieman muutakin- mutta ne muut jutut lupaan kyllä maksaa itse...  Maajussi kävi kirkonkyläreissullaan hakemassa paketin matkahuollosta ja illalla töiden jälkeen hurautimme Laralla Pesään istutuspuuhiin. On se vaan ihanaa kun voi turvautua vahvaan ja yhteistyöhaluiseen miehekkeeseen voimaa vaativissa pihahommissa! Eli työjako oli se, että Kultsi kaivoi kuopat ja minä hoidin istutusvaiheen :-)  Tontin rajalle tuli pensasaidaksi tarkoitettu rivi marja-aronian taimia ja lähemmäksi mökkiä tien kahta puolta syyshortensian taimet. Vaikka kaikki yksilöt ovatkin vielä pieniä raaskuja niin näin jo sieluni silmin upean syyspunassaan loimuavan aidan ja kermavaahtoröyhyiset valtavaksi paisuneet hortensiat. Toivotaan että joskus ihan konkreettisestikin näemme saman näyn! Ja jos joku myyrän pirulainen iskee hampaansa ensi talven aikana mun taimiin niin sille myyrälle ei kyllä kunnian kukko laula!  Vainoan Matias Samettiturkin perillisiä seitsemänteen polveen asti- sanoo ihminen joka ei uskalla tappaa mitään paarmaa suurempaa ;-D mutta voinhan mä hommata kissan ja kaivuhaluisen koirulin suorittamaan likaiset työt...

Tänä aamuna ennen töihin lähtöä istutin vielä yhden syyshortensian tänne meidän pihaan ja asettelin eilen ostetut kanervat aitan päätyyn.
 Ja krysanteemin tuvan rappusille. Vietettiin eilen neitien kanssa tyttöjen liesuamis-iltapäivä ja reissulla tuli ostettua hieman kukkasiakin. Kumpikin neiti halusi viedä äidilleen syyskukan ja koska kukkakauppa oli kiinni, niin oli ostettava kukkia "sopivan rahan edestä". Itsepalveluluukusta kun ei vaihtorahoja pysty onkimaan.


Huomen'illalla kaivetaan se viimeinen hortensia Maajussin & Äiteen pihaan. Samalla tökitään Maajussin liiterin päädyn kukkapenkkiin sata kukkasipulia odottamaan kevättä. Maajussin pihassa luotan Laten metsästäjän kykyihin. Pitänee tehdä kisulin kansa sopimus,että kymmenestä tapetusta jyrsijästä saa yhden Sheban jälkiruoaksi.

Tänään töistä tullessa oli postin seassa pakettikortti jonka sisällön kohdalla luki "SNY syyskuu". Odotan jo malttamattomana huomista ja hetkeä jolloin saan paketin näppeihini!! Valitettavasti kuvia paketista saan otettua vasta perjantaina. Menen huomen'illalla Maajussille yöksi. Herra lähtee työporukan kanssa sivistymään ja kouluttautumaan Härmään, joten kuskaan miekkoseni linjalle perjantai-aamuna jo ennen kukon laulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti